Kymmenes Lila viettää Joulua!

Jouluisia Ajatuksia

Joulun Valoa kohti

Joulun Valo loistaa jo!

Pirkko Korhonen

Joulun aika on muistelemisen ja kaipauksen aikaa. Joulu saa ikävöimään poisnukkuneita läheisiä. Viime aikoina olen erityisesti muistellut äitiämme. Ehkä siksi, että jouluun liittyvät hyvät ruoat ja herkut. Se nostaa mieleen äidin tekemät jouluruoat, yksinkertaiset, mutta maukkaat.

Äiti ja lasten suhde äitiin on ollut myös keskeistä tämän syksyn kirjakokemuksissani. Intialaisen Arundhati Royn omaelämänkerrallisessa romaanissa Turvani ja Myrskyni äiti kuvataan kummallisena, hurjana naisena. Roy alistui palvelemaan äitiään kunnes ei enää kestänyt, vaan lähti hänen luotaan moneksi vuodeksi. Hän palasi kotiinsa aina uudestaan huomaamaan, että mikään äidissä ei ollut muuttunut. Silti Roy rakasti äitiään ja surun määrä, joka täytti hänet tämän kuoltua yllätti.

Rakkautta on siis monenlaista ja rakastaa voi monin tavoin.

Kovuudesta ja ankaruudesta huolimatta Royn äiti rakasti tytärtään ja opetti hänet selviytymään Intiassa, jossa naisten ja tyttöjen asema on todella heikko.

Joan Didion on tämän Lilan yksi päähenkilöistä. Myös Didion selvittää kirjoissaan hyvin henkilökohtaisella tavalla omaa äitiyttään ja omaa suhdettaan tyttäreensä Quintanoon.

Äitimme syntyi Viipurissa vuonna 1921 ja joutui jättämään rakastamansa kotikaupungin parhaassa nuoruudessaan. Hän harrasti näyttelemistä, runon lausuntaa, kirjoittamista. Hän piti päiväkirjaa viiden vuoden ajan vuosina 1944 – 1948. Äiti odotti aina joulun alla paketteja Amerikasta, Aura – tädiltään. Myös omalle äidille äiti on rakas. Hän kirjoitti näin Päivikille, joka on nimi hänen päiväkirjalleen ja äidin ajatusten kuuntelija.

"23.12. 1944 Joulu on taas ovella! Joulu poissa rakkaasta Viipurista. Tekisi mieli itkeä kaikki ikävä pois, Rakas Päivikkini. Myöskin sydänsurut. Katilta kortti. Äiti leipoi ja touhusi. Äiti, paikkaasi ei korvaa mikään!"

"23.12. 1946 Ilon päivä! Paketti saapui merten takaa, miten kultainen on täti. Kahvia, luumuja ym. suklaata… Ja ihana joulusauna!..."

Samaa voisimme sanoa omasta äidistämme, joka ei enää ole leipomassa. Sinun paikkaasi ei korvaa kukaan.

Tässä Lilassa Tobiaksen Joulusatu on siirtynyt nykyaikaan. Tobias muistelee myös omaa äitiään lumisessa aatonaaton illassa.

Enkelit, tontut ja toisen maailman olennot liikkuvat vuoden pimeimpänä aikana tuoden valoa ja toivoa meille. Lila on enkelien ystävä. Kerromme, miten taidehistoriassa enkelien kaltaiset olennot ovat olleet yleisiä ja ovat myös nykytaiteen kuvastossa mukana.

Tämä Lila on 10. julkaisu. Mikä Lilan tekemisessä on parasta? Vapaus kirjoittaa omia ajatuksia, näkemyksiä, taidetta, pohdintaa, muistoja eräänlaiseksi päiväkirjaksi. Äidillä tuo päiväkirja oli nimeltään Päivikki. Meillä on Lila!

Lilan joulunumero on kymmenes julkaisu. On siis juhlan aika!